Keskustelua konfirmoidun kanssa – matkalla aikuisuuteen

Tyttäreni rippijuhlaa vietettiin 20. heinäkuuta. Olin hieman miettinyt keskustelunaiheita, jottei tarvitsisi jutella pelkästään juhlan tarjoomuksista tai lahjapöydälle kertyneestä. Pohdin aiheita tarkoituksella siten, ettei niihin kuuluisi rippikoulussa juuri käsiteltyjä, rippikoulusuunnitelman mukaisia teemoja, vaan puhe kulkisi vielä laajemmin.

Puhuimme paljon siitä, miten rippikoulun käyminen on myös askel kohti aikuisuutta. Tai ehkä paremminkin: askel elämänikäisellä taipaleella kohti kypsyyttä ja seestyneisyyttä.

Aiemmin rippikoulun käyneen konkreettisia "maallisia oikeuksia" olivat – ainakin pojille – lupa tupakoida ja juoda alkoholia. Nykyisin tämä maallinen konkretia on toisenlaista, osin vasta myöhemmällä iällä havaittavaa ja toteutuvaa.

Aikuisuus käsitetään kovin usein vain oikeuksiksi, vapautumiseksi vanhempien valvonnasta ja käskyvallasta, äänioikeudeksi, ajokortti-iäksi, jopa "luvaksi" tehdä mitä päähän pälkähtää. Ilahduin, kun nuori konfirmoitu otti itse puheeksi aikuisen velvollisuudet.

Näistä kasvavan ihmisen velvollisuuksista syntyi hyvä ja pitkä keskustelu, johon varmaan palaamme monta kertaa.

Omaan mieleeni keskustelusta jäivät ainakin kasvavat velvollisuudet itseä kohtaan, lapsista ja heikompiosaisista huolehtiminen sekä ympäristön ja koko luomakunnan huomiointi.

Yritimme tavoitella keskustelussa Martti Lutherin tapaan myös Das ist -ulottuvuutta, siis käytännön tekoja päämäärän tavoittamiseksi. Jotakin löytyi, onneksi paljon jäi vielä mietintäänkin.

***

Seuraava keskustelu käytäneen aiheesta uskonnot ja yhteiskunta, siis siitä, miten kirkko (vast) vaikuttaa yhteiskuntaan ja päinvastoin. Keskeisimpänä lienevät luonnollisesti suomalainen yhteiskunta ja läntinen (nykyisin luterilainen) kirkko seurakuntineen. Kirjoittanen tästä myöhemmin.

***

Vaikka ripillepääsy saattoikin ennen tarkoittaa lupaa alkoholin juomiseen, tämän rippijuhlan maljat olivat kesän makuista inkiväärisimaa. Ohjeessa on pieni lipsahdus kuivahiivan kohdalla; pitäisi tietysti lukea "teelusikan kärjellinen",

Konfirmaatiomessu Rantakylän kirkossa

Napsauta isommaksi. Ote kirkon nelivuotiskertomuksesta 2008 - 2011.

Rantakylän seurakunnan R6-ryhmän rippikoululaiset konfirmoitiin kirkossamme sunnuntaina 20. heinäkuuta.

Kirkko oli väkeä täynnään, konfirmoitavien omaisia, kummeja, ystäviä ja tietysti myös "riviseurakuntalaisia".

Konfirmaatiomessu lienee monelle omaiselle ja kummille ensimmäinen jumalanpalvelus aikoihin. Konfirmaatio tavoittaa paljon ihmisiä, sillä rippikoulun käyminen on Suomessa hyvin yleistä. Olikin mukava huomata, että juuri tässä messussa oli erityisesti huomioitu myös väki, jolle kirkonmenot eivät ole aivan tuttuja. Liturgi Inkeri Tahvanainen ja kesäteologimme Anu Backman junailivat messun niin, että tuskin kukaan tunsi oloansa epävarmaksi tai kiusaantuneeksi. Jumalanpalvelukseen kuuluvat nousemiset ja istuutumisetkin sujuivat luontevasti. Kokeneet, hyvä-ääniset seurakuntalaiset tukivat meitä vähempilahjaisia virrenveisaajia ja koko juhlaa kauniilla laulullaan.

Konfirmaatiosunnuntain tekstit apostolien kutsumisesta ja opetuslapsien tehtävistä olivat varmasti tilaisuuteen sopivat, eikä kukaan sen enempää konfirmoitavista kuin muistakaan taatusti tuntenut itseään tuleen heitettäväksi kelvottomaksi oksaksi. Jokainen sai viestin, että juuri hänet on katsottu arvolliseksi Kristuksen työhön ja osalliseksi uudesta elämästä.

Kanttori Janne Piipponen varmisti - odotusten mukaisesti - rantakyläläisen kirkkomusiikin hienon elämyksellisyyden, mikä osaltaan alentaa kirkonoven kynnystä tulla useamminkin. Oli mukava kuulla kirkkokansan ilahtuneita kommentteja aurinkoisella pihalla messun jälkeen.

Rippikoulu ja konfirmaatio antavat tilaisuuden kertoa kirkon sanomasta ja toiminnasta myös rippikoululaisten läheisille. Samalla voidaan viestiä myös seurakunnan kyvystä järjestää suuriakin tilaisuuksia. Hienoa, että mahdollisuus käytettiin hyvin!

***

Tämä messu oli minulle tärkeä myös siksi, että tyttäreni oli konfirmoitavien joukossa.

***

Tommi Kangasmaa kirjoittaa toisenlaisesta konfirmaatiomessukokemuksesta blogissaan.

Huomaa myös nurmolaisen pastori Henna Salon kommentti Kangasmaan blogiin..

Kerran partiolainen – aina partiolainen

Sain aikanaan kunnian pitää kaulassani Kartanopartion valko-mustaa huivia. Olin ylpeä, viimeistään siitä lähtien minussa on ollut pieni partiopoika.

Vaikka muut riennot ovat myöhemmin [muka] olleet aktiivipartiolaisuuden tiellä, on pieni sisäinen kolkkapoikani aina ilahtunut, kun olen tekemisissä partion kanssa.

Partio antaa käytännön valmiuksia kohdata elämän hankaluuksia ja luoda iloa, siis kouluttaa. Ainakin yhtä tärkeää on, että partio myös kasvattaa: rakentaa lujaa arvopohjaa ja antaa eväitä reppuun koko elämäntaipaleelle. Eräs partion tavoite on ihmiskuva, jossa ihmisellä on velvollisuuksia suhteessa Jumalaan, omaan itseen, muihin ihmisiin, yhteiskuntaan ja ympäristöön (lainaus Suomen Partiolaisten verkkosivuilta).

Ihmiskokemukset elämänvarrelta ovat osoittaneet partion onnistuvan arvopohjan rakennustyössä.

Seitsemälläkymmenellä prosentilla Suomen partiolippukunnista on taustayhteisönään seurakunta. Tähän joukkoon kuuluu myös Rantakylän Rämpijät ry, jonka oma partiokolo on kirkkorakennuksessamme siellä pohjoispuoleisella sivulla.

Valtakunnallinen Suomen Partiolaiset ry käynnisti huhtikuussa partiolaisten kansallisena kirkkopyhänä oman seurakuntavaalikampanjansa, jonka tunnuslauseena on Yhdessä parempi kirkko.

Allekirjoitan täysin partion seurakuntavaaliteesit ja toivotan lämpimästi menestystä jokaiselle partioehdokkaalle. Ja tietysti sitä myötä koko partiotoiminnalle.