Nokipannukahvit Utransaaressa

Isompi kuva napsauttamalla

Rantakylän seurakunnan diakonian päihdetyön kesän ensimmäiset nokipannukahvit on maisteltu. Ja makkarat paisteltu.

Mukava tilaisuus, jota sääkin suosi. Paikalla vahvuus 17+1; useimmat varta vasten tulleita, mutta toki satunnaisille kulkijoillekin kahvit tarjottiin. Hieman ehdittiin puhua  kesän ohjelman lisäksi myös tulevan syksyn asioista, jos vaikka saisimme kootuksi osallistujista talkooryhmän, joka ei olisi vain diakoniatyön "kohde", vaan tekijä ja toteuttaja.

Suo-Anttilan Päivin sopivan vähäeleiset, kokemukseen perustuvat järjestelyt olivat hienoa seurattavaa; sana levinnee ja seuraaville kerroille mukaan rohjennevat hekin, jotka nyt olivat epäröineet "kun se on niitä seurakunnan juttuja".  Riitta ja Lassi täydensivät Päivin junailut mukavasti.

***

Kahvin keitossa oli muistettu kultainen sääntö, jonka mukaan kahvi ei koskaan voi olla liian vahvaa. Hyvä.

Ja se osallistujavahvuuden +1 oli tietysti Matteus 18:20:ssä luvatun mukainen.

Takkaryhmä kokoontuu tutussa paikassa tuttuun aikaan

Viestintä on seurakunnan tärkein tehtävä, kirjoittaa alan asiantuntija, tohtori Karoliina Malmelin  Seurakuntien  viestintäkirjassa.
- Asioista tulee viestiä innostuneesti, ihmisten kielellä ja parhailla käytettävissä olevilla välineillä.


Karoliina Malmelinin viime vuonna julkaistun teoksen perusteemoja on asia, että viestintää ei enää tehdä keskusjohtoisesti, vaan viestijöitä on paljon, ja he saavat toimia itsenäisesti. Jokainen seurakuntalainen on viestijä, työntekijöistä ja luottamushenkilöistä puhumattakaan.

Malmelin esittää hätkähdyttäviä lukuja erityisesti verkkoviestinnästä. Yksittäisellä Facebookin Kirkko Suomessa -sivulle tehdyllä päivityksellä on ollut suurimmillaan 83.000 lukijaa. Myös tiedot verkkoviestinnän monipuolisuudesta yllättävät. Esille tulevat verkon käyttö niin julkiseen keskusteluun kuin suojattuun kahdenkeskiseen sielunhoitoonkin.

Viestinnän ammattilainen kertoo myös varoittavia esimerkkejä epäonnisesta tavasta kertoa sanomaa. Malmelin tuo esille 99 prosentin säännön. Kristillisen viestinnän sisällöstä 99 % on suunnattu kirkon aktiiveille ja vain yksi prosentti niille, jotka eivät koe olevansa kristillistä sisäpiiriä. Noin sivukysymyksenä: onkohan selvitetty, miten suurilevikkinen, sinällään mainio Kirkkotie-lehtemme tavoittaa muut kuin seurakunta-aktiivit?

Malmelin tuo esiin myös henkilökohtaisen viestinnän merkityksen, kuten hissipuheen. En muuten aiemmin ole tullut ajatelleeksikaan tätä itsestäänselvyyttä, hissipuheen käyttöä seurakunnan viestikapulana.

Karoliina Malmelinin Seurakuntien viestintäkirja on opas jokaiselle viestijälle, niin työntekijälle, vapaaehtoiselle kuin riviseurakuntalaisellekin. Kirja ei ole viestinnän ammattilaisen kirjoittama vertaisilleen ja kollegoilleen, vaan suunnattu myös luottamusväelle ja seurakuntien työntekijöille.Teos on myös Joensuun pääkirjastossa.

***

Kirjoituksen otsikko on mukaeltu lainaus Malmelinilta; iskevä esimerkki epäonnisesta viestistä, jota mainiosti täydentäisi takkaryhmän kokousteema: ihmetellään, miksi uusia ihmisiä ei saada mukaan. 

Seurakuntayhtymämme ja seurakuntien viestintä- ja muista suunnitelmista on tietoja täällä.

Seurakuntamme vuonna 2100 ― onko ketään jäljellä?

Isompi kuva napsauttamalla

 

 

Kun harkitsin seurakuntavaaliehdokkuutta, luin seurakuntamme asiakirjoja perehtyäkseni myös siten seurakuntahallintoon. Pöytäkirjoista tulivat mieleen myös kuoleman jälkeiset asiat, ehkä kuitenkin vähän eri mielessä kuin yleensä.

 

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenkato on hyvin tiedossa. Syitä ovat etsitty, mutta silti kirkon jäsenten osuus koko väestöstä laskee tasaisesti, lähes yhden prosenttiyksikön vuodessa. Ylläolevasta taulukosta selviää, että jos Rantakylän seurakunnan jäsenmäärä laskee lukumäärältään jatkossakin saman verran kuin vuosina 2006 ― 2012, tullaan nollatilanteeseen 83 vuoden päästä. Viimeinen sammuttaa valot jo ennen vuotta 2100. Ei hyvältä näytä.

 

Ongelma on kirkon yhteinen ja samalla meidän seurakuntammme oma. Jäsenkato ei selity pelkästään niin sanottujen vapaa-ajattelijoiden toimilla eikä kirkollisverolla, vaikka toki niillä molemmilla on vaikutusta.

 

Merkitystä on silläkin, etteivät ihmiset tiedä kirkon tekevän muutakin kuin kastavan, konfirmoivan, vihkivän ja siunaavan hautaan. Hekin tarvitsevat tietoa, jotka haluavat kuulua yhteisöön osallistumatta toimintaan. Eikä kirkko yhteisöllisyydestään huolimatta juuri tarjoa  motivoivaa ja tarpeelliseksi koettua tekemistä, jos kyse on seurakuntalaisesta, joka myös tekisi ja toimisi.

Ongelman tunnistaminen on puolet ratkaisua. Toinenkin puoli voidaan hoitaa. Olisiko rantakyläläistä realismia lopettaa seurakunnan jäsenkato vuoteen 2017 mennessä ja kääntää jäsenmäärä nousuun viiden vuoden päästä?

***

 

Blogin kuva on seurakuntaneuvoston pöytäkirjasta 23.1.2013.

 

Kirkon tutkimuskeskus toteuttaa vuosina 2012 ― 2015 tutkimushankkeen Kirkon muuttuva yhteisöllisyys, joka tarkastelee suomalaisten uskonnollisuuden muutoksia. Tutkimuksen ensimmäinen osaraportti on julkaistu verkossa. Hankkeesta enemmän täällä.

 

Haastettu kirkko ― Osallisuus, yhteisöllisyys, usko  -seminaaripuheenvuoroja vuodelta 2013. Huomaa erityisesti Teemu Laajasalon ja Pekka Niirasen kommenttipuheenvuorot.

 

23.6.2014

 

Huomenta, Veikko!

Huomenta, Veikko!

Olen jo usein aikonut kysyä sinulta,  asettuisitko ehdokkaaksi ensi syksyn seurakuntavaaleihin?

 

Sain keväisenä aamuna viestin, joka hieman lyhennettynä on yllä. Täytyy myöntää, että olin hämmästynyt. Toki tiesin vaalien olevan syksyllä tulossa, aioin varmasti äänestää, mutta oma ehdokkuus ei ollut käynyt mielessä. 

 

Koska arvostan kysyjää, täytyi vastaukseen ― olipa se kumpi tahansa ― olla perustelutkin. Asia pani miettimään ja perusteellisesti selvittämään, mitä seurakunnan luottamustehtäviin kuuluu ja mitä tehtävät vaativat. Sekä tietysti ajattelemaan, mitä annettavaa minulla olisi luottamustoimessa.

 

Miettiessä ja selvitellessä kului muutama päivä. Vaivasin seurakuntatyössä pitkään mukana olleita ystäviäni keskusteluin, luin säädöksiä ja pöytäkirjoja sekä laadin listaa siitä, mitä osaisin tehdä.

 

Seuraavat asiat tulivat listan alkuun:

 

Tiedotustoiminta niin sähköisesti, paperilla kuin suullisestikin. Pitkäaikainen työskentely markkinointitehtävissä, kouluttajana, järjestölehden toimituspäällikkönä, muissa lehtimiestehtävissä ja verkkotiedottajana ovat hyvänä kokemuspohjana.

 

Vapaaehtoistoiminnan organisointi. Vuosikausien järjestötyö, josta 10 vuotta kokopäivätoimessa ja yli 4000-henkilöjäsenisen organisaation toiminnanjohtajana antavat eväitä seurakuntatyöhönkin.

 

Kolmannen sektorin ja viranomaistyön koordinointi. Asia lienee jatkuvasti yhä tärkeämpi, kun viranomaisten resurssit ovat niukat. Toisaalta vapaaehtoispuolella on suuria, käyttämättömiä voimavaroja. Seurakunnat ja niiden diakoniatyö ovat samantyyppisessä tilanteessa, rahaa on rajallisesti, mutta riviseurakuntalaisia tuhansittain. Ja näissä seurakuntalaisissa on monenlaista tekijää ja osaajaa. Menestys esimerkiksi Helsingin sotilasläänin vapaaehtoistoiminnassa on sovellettavissa myös kirkon ja seurakunnan työhön.

Kirjoitinkin vastausviestiin:

Funtsattuani ehdokkuusasiaa olen päätynyt siihen, että voin ryhtyä ehdolle.

 

 Ja menin tapaamaan Rantakylän seurakuntasihteeriä.

 

18.6.2014